Kurssitoimikunta

Kurssitoimikunnan toimintakausi

Nykyinen kurssitoimikunta aloitti tässä kokoonpanossa toimintansa 2010 eli sille tulisi 2022 jo neljäs kausi täyteen. Vanha kurssitoimikunta on kolmivuotisvälein valittu aina uudelleen, kun muita vaihtoehtoja ei ole ollut. Sama tilanne oli kurssin 60-vuotisjuhlan yhteydessä 1.10.2021 pidetyssä kurssikokouksessa Vantaalla. Kun ei muita vaihtoehtoja ollut tarjolla, totesi puheenjohtaja Jussi Pietilä, että vanha toimikunta jatkaa.

 

Reserviupseerikurssi 102:n kurssitoimikunnan toiminta-ajatus on seuraava:
- vahvistaa ja ylläpitää Kurssimme jo nyt ainutlaatuisen hyväksi koettua ja ulkopuolistenkin tunnustamaa yhteishenkeä

- lujittaa kurssiveljien maanpuolustustahtoa 
- laajentaa sekä ajanmukaistaa tietojamme Suomen maanpuolustuskysymyksissä

 

Kurssitoimikunta järjestää tavoitteiden saavuttamiseksi kurssikokouksen hyväksymien suuntaviivojen mukaisesti
–   tutustumismatkoja Suomen sotahistorian merkittäville taistelupaikoille,
–   Suomen puolustusvoimien organisaation ja toiminnan esittelytilaisuuksia sekä
–   muita toiminta-ajatusta toteuttavia kurssitapaamisia.

Tehtävä

Nimi

Toimenkuva

Puheenjohtaja

jussi [piste] pietila [at] elisanet [piste] fi

Jussi Pietilä (KT)

Toiminnan suunnittelu ja toteutus sekä kokouspöytäkirjat ja tiedotteet

Varapuheenjohtaja
aarne [piste] jutila [at] extraplan [piste] fi

Aarne Jutila (1. K)

Yhteiskuntasuhteet, talouden hoito ja kirjanpito

Jäsen
taisto [piste] siivonen [at] gmail [piste] com

Taisto Siivonen (KT)

Puheenjohtajan antamat tehtävät

Jäsensihteeri ja tiedoitus
matti [piste] kataja [at] iki [piste] fi

Matti Kataja (VK)

Jäsenrekisterin ja osoitteiston ylläpito sekä tiedotus (e-mail ja postitukset)

Toimintasihteeri
pleivo [at] nic [piste] fi

Pertti Leivo (KRH)

Matkat ja tapahtumat

Webmaster
tapanikon [at] hotmail [piste] com

konttinentapani (at) gmail (piste) com

Tapani Konttinen (KT)

Kotisivujen ylläpito ja kehittäminen sekä tiedottaminen netin kautta 

Toiminnan tarkastaja: Markku Huostila

KOKOUS 18.8.2023
PAIKKA: Rusutjärvi, Jussi Pietilän residenssi
LÄSNÄ: Aarne Jutila, Matti Kataja, Tapani Konttinen, Pertti Leivo, Taisto Siivonen ja Jussi Pietilä (pj) sekä Olli Nepponen
1. Erinomaisen lounaan jälkeen keskusteltiin seuraavan esitelmätilaisuuden järjestämisestä. Päätettiin, että vuonna 2023 ei tilaisuutta enää järjestetä, vaan seuraava esitelmä-lounastilaisuus pidetään Helsingin Suomalaisella Klubilla 23.2.2024. Klubin iso sali varattiin tilaisuutta varten. Esitelmöitsijän hakevat Jussi ja Olli yhteistyössä. Esitelmän aiheeksi ajateltiin edelleenkin jatkuvaa Ukrainan sotaa sekä Suomen sotilaspoliittista tilannetta ja erityisesti NATO-jäsenyyden vaikutusta.

2. Keskusteltiin myös mahdollisesta Tallinnan risteilystä, mutta mitään päätöksiä ei tehty.